



 |
Teatteri Hevosenkenkä ja Japani
Alunperin julkaistu :tällä sivustolla
11.2.2005
Teatteri Hevosenkengän ja Japanin välinen yhteistyö juontaa juurensa Assitej´n Maailmankongressiin Hanasaaressa 80-luvun lopulla. Fusako Kurahara, joka etsii maailmalta sopivia lastenteatteriesityksiä vierailemaan Japaniin, kävi silloin teatterinjohtaja Kirsi Aropaltion kutsusta Espoossa Juhannusmäellä sijaitsevassa teatterissa ja ihastui. 10 vuotta myöhemmin hän sai tehtäväksi ehdottaa Kiushulle Kijo Ehono sato, kuvakirjakylä lastenkulttuurikeskukseen jotakin korkeatasoista pohjoismaista lastenteatteria esiintymään 1987 jouluna. Fusako Kurahara faxasi Hevosenkenkään, että ”oletteko vielä olemassa?” ja saatuaan myöntävän vastauksen ehdotti Hevosenkenkää Kijoon.
Teatteri Hevosenkenkä vieraili Kijo Ehono Satossa ensimmäisen kerran 1987 kahdella näytelmällä, Juokseva mokkasiini ja Lumipalloprinssi. Vastaanotto oli lämmin ja innostunut. Uuteen kutsuun vastattiin 2001 ja Kijossa vieraili näytelmä Kani Untuvakerä.
Kijo Ehono Satoa johtaa kansainvälisesti tunnustettu taiteilija Ikutomo Kurogi, jonka hienon puupiirrosnäyttelyn Galleria Otso järjesti Suomessa 2001 ja Galleria Hevosenkenkä nyt 2004. Vuoden 2001 vierailun yhteydessä Ikutomo Kurogi ja Fusako Kurahara ehdottivat Hevosenkengän teatterinjohtaja Kirsi Aropaltiolle, että teatteri valmistaisi japanilaisen kirjailijan, ”Japanin Topeliuksen”, Kenji Miyazawan, tarinasta Gorsh the Cellist lastenteatterinäytelmän, joka sitten tulisi esiintymään Japaniin kesällä 2004. Sovittiin, että Ikutomo Kurogi suunnittelee lavastuksen.
Näytelmä on nyt ensi-illassa 11.2.2004 ja toteutuksessa on mukana myös espoolainen musiikkiopisto Juvenalia. Musiikkiopistosta on näytelmän pääroolin vuorottelevat esittäjät, jotka myös soittaa selloa esityksessä. Juvenalian rehtori Jukka Okkonen vastaa musiikkiopiston mukanaolosta ja hän on myös säveltänyt esitykseen kaksi sellokappaletta näytelmässä esitettävän Mozartin Divertimenton lisäksi. Näytelmässä soitetaan myös Kenji Miyazawan säveltämä ”Among the stars”. Kapellimestarina on Janne Hanhijärvi, joka johtaa Juvenalia orkesteria.
”Saku sellonsoittajasta” valmistetaan Hevosenkengästä kaksi versiota. Toinen teatterin omiin teatteritiloihin, jossa orkesterimusiikki esitetään nauhoitettuna, tämä esitys vierailee kesällä 2004 Japanissa, ja toinen versio ”elävän” Juvenalia orkesterin kanssa esitettäväksi syyskuussa 2004 uudessa Leppävaaran Sellosalissa.
”Saku Sellonsoittaja” edustaa Suomessa ennen näkemätöntä, aivan omanlaatuistaan lastenteatteria, jonka katsojilla ei ole ikärajaa. Se, että tähän on päästy, ei olisi ollut mahdollista ilman syventynyttä vuorovaikutusta kahden maan kulttuurin ja taiteilijayhteistyön vaiheita.
Kijo Ehono Saton ja teatteri Hevosenkengän välinen yhteistyö on kasvanut ja kehittynyt ja saanut uusia muotoja. Se on ollut kummallekin osapuolelle rikastuttava kokemus ja osoitus aidon kansainvälisen yhteistyön voimasta ja hedelmällisyydestä kaikille, jotka pääsevät siitä osallisiksi.
Teatterivierailuihin on liittynyt myös taidenäyttelyt. Kirsi Aropaltion ehdotuksesta ensimmäisen vierailun yhteydessä Japanissa oli satukuvituksia Kaarina Kailalta, Kristiina Louhelta ja Ulla Vaajakalliolta. Ulla Vaajakallion yksityisnäyttely Kijossa oli vuonna 2000. Yhteistyölle ei loppua ole näkyvissä ja nyt neuvotellaan jo mahdollisesta vierailusta Kijo Ehono Saton kymmenvuotisjuhliin kesällä 2005.
Kenji Miyazawa:
Gorsh The Cellist (Saku sellonsoittaja)
Ohjaus ja dramatisointi: Kirsi Aropaltio
Lavastus: Ikutomo Kurogi
Nuket: Ulla Vaajakallio
Musiikki:
Musiikkiopisto Juvenalia
Kreisler: Liebesleid, Kapellimestari Janne Hanhijärvi Juvenalia orkesteri
Jukka Okkonen: Tiikerinmestästys Intiassa, Juvenalia orkesteri
Sello-osuudet Matti Kilpeläinen/ Velma Aho
Rooleissa
Matti Kilpeläinen / Velma Aho
Outi Haaranen
Anita Sohlberg
Mikko Paananen
|
| 



|