Miksi kaupunki tarvitsee kulttuuria? Alunperin julkaistu :Länsiväylä 3.11.2004 Lauri Viita: L´art pour l´art Taulun tein, vaatteet möin. Aihe, aihe! Vain ne kurkki. Mikä aihe hämmästyin? Suti on ja purkki. Tehdäänkö taidetta vain taiteen vuoksi vai onko sillä merkitystä muillekin kuin tekijöilleen ja millaista merkitystä? Taiteen ja kulttuurin merkityksen kyseenalaistaminen on yleistä pääkaupungin naapurikaupungissa Espoossa. Usein kuulee sanottavan, että miksi Espoon tarvitsee osallistua kulttuurin rahoittamiseen, kun Helsingin kulttuuripalvelut, teatterit, museot, konsertit, taidenäyttelyt ja julkiset taideteokset ovat vain lyhyen matkan päässä. Tämä kyseenalaistaminen perustuu siihen ajatukseen, että kulttuuri on hoidettu, kun jotkut instituutiot toimivat niin kuin ne ovat toimineet, uutta ei synny ja kulttuurin käyttö on seremoniallista ja juhlatilaisuuteen liittyvää. Kulttuuri, taide ja luovuuden hedelmät ovat kuitenkin lähempänä meidän arkipäiväämme kuin uskommekaan. Henkistä pääomaamme, jossa saamme nauttia taiteilijoiden ja tiedemiesten luovuudesta ovat kirjastot kirjoineen, äänilevyt, elokuvat, lasten taideoppilaitokset, kaupunkikuva veistoksineen, kodit ja julkiset tilat tauluineen, teatterit, tanssitaiteen esitykset, konsertit, näyttelyt, museot. Suomi on pienen kielialueen pieni kansa, jossa taide ei omillaan voi tulla toimeen. Valtion ja kaupunkien tuki pitää huolen siitä, että pääsyliput konsertteihin, oopperaan ja teattereihin voivat olla kaikkien kansalaisten ulottuvilla. Erityisen mahdollista sisäänpääsy on halpojen lippujen ansiosta lapsille. Kirjastot ovat ilmaisia ja niissä on saatavilla uusia kaunokirjallisuuden tuotteitakin, koska Suomessa on hyvin toimiva kirjailijoiden apurahajärjestelmä. Kun Espoon talous kiristyy, priorisoidaan, aivan oikein, todellisten apua tarvitsevien joukko, sairaat, lapset ja vanhukset. Näin pitää ollakin, oli sitten menossa talouden korkeasuhdanne tai taantuma. Mutta, kun seuraavia rahareikiä arvioidaan, joutuu kulttuuri poikkeuksetta, ensimmäisten joukossa, vaaravyöhykkeeseen. Kulttuuripalvelut nähdään pelkkänä rahanmenona. Laajoissa, mm Teatteriliiton tekemissä tutkimuksissa on todettu, että kulttuurilaitosten taloudellisen säteilyvaikutuksen ansiosta, niihin sijoitetut varat poikivat lisää rahaa. Taidelaitokset työllistävät, taide voi monessa mielessä olla taloudellisesti laajalti tuottoisaa eikä vain arvokasta hengen rikkauden kartuttamista. Tämä on EU:ssakin huomattu, mukana on vanhoja kulttuurimaita, ja kulttuuriteollisuus on nostettu voimakkaasti kasvavien elinkeinojen joukkoon. Yhteiskunta, joka leikkaa kulttuuriltaan siivet, tekee väärin kansalaisiaan kohtaan. Typistämällä joudutaan syöksykierteeseen, jonka päässä ei kulttuuria ole. Ei ole teatteria, ei kuvataidetta, ei musiikkia eikä uusia kirjoja. Kaupalliset, ylikansalliset massakulttuuriliikeyritykset kyllä osaavatkin sitten täyttää ihmisten ajankäyttöön kulttuurin puutteesta jäävän aukon. Ja ne aloittavat tietysti ovelasti ja taitavasti lapsista. Tämä prosessi on jo alkanut. Monistettu, usein pelkästään maksimaaliseen taloudelliseen voittoon tähtäävä sähköinen viihde nielaisee sen käyttäjät. Suomalainen kulttuuri näivettyy ja kuihtuu pois. Uskon, ettei kukaan sitä halua. Mutta vastaisku tarvitsee tietoista toimintaa. Sen sijaan, että kulttuurilta leikattaisiin mahdollisuuksia, siihen pitää taloudellisesti heikossa tilanteessa voimakkaasti sijoittaa. Yhdeksänkymmentäluvun alun suuressa lamassa kulttuurin kulutus, mm. teattereiden pääsylippujen myynti, kasvoi huomattavasti. Se osoitti ihmisten tarvetta laajentaa elämänpiiriään vaikeina aikoina nimenomaan taide-elämyksillä. Näkemystä, uskallusta ja rohkeutta tarvitaan myös kaupunkien ja valtion päättäjiltä, luottamushenkilöiltä, ei ainoastaan taiteilijoilta, että taideteokset saavat mahdollisuuden syntyä.